Rakasta täydellisesti

Posted on 6 syyskuun, 2020 Updated on 7 syyskuun, 2020

Saarna Huopalahden kirkonmäellä 6.9.2020

Matt. 5: 43-48

Jeesus sanoi:

    ”Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.”

Saarna

Ennen oli kunnollista. Eikö näin voi todeta siinä vaiheessa, kun nuori aikuisuus kääntyy keski-iäksi ja mittariin tulee neljäkymmentä?

Monesti olen pappiurani aikana kuullut sanottavan, että ennen oli kirkossa kunnollisempaa, saarnatkin jämäkämpiä ja kunnolla luettiin Raamattua. Puhuttiin selvästi synnistä ja kehotettiin parannukseen, mutta nykyään vain lässytetään lähimmäisenrakkaudesta, ettei kenellekään tule paha mieli.

Päivän raamatuntekstit puhuvat mainitusta lähimmäisenrakkaudesta. Ei kai vain Jeesuskin mene tähän nykyajan kelkkaan ja tarjoile kristinuskon soft-versiota opetuslapsilleen? Ei kai vain?

Ajatustapaa, jota tässä sarkastisesti kuvailen, on syytä lähestyä ihan asiallisestikin. Minä ainakin ymmärrän sen kritiikin, jonka mukaan kirkossa ei ole tarpeeksi väkeviä saarnoja ja koetaan, että mielistellään kaikkia. Mutta välttämättä syy ei ole siinä lähimmäisenrakkaudessa, vaan jossain muussa.

Lähimmäisenrakkauden korostaminen kuulostaa pehmeältä ja mukavalta, mutta nyt Jeesus sanoo, että olkaa siinä täydellisiä. Ei silleen, että koittakaa olla kilttejä ja tehkää hyvää, vaan olkaa täydellisiä. Ja hän kuvailee konkreettisesti, että täydellisyys vaatii vihamiehen rakastamista ja vainoajan puolesta rukoilemista.

Minulle on silloin tällöin somessa käynyt niin, että joku ääriajattelija ja ammattihäirikkö alkaa vainota jostain mielipiteestäni. Hän projisoi patologista vihaansa minun niskaani ja se on todella epämiellyttävää. Kertaakaan en ole muistanut rukoilla tuollaisen ihmisen puolesta enkä varsinkaan rakastaa häntä.

En siis ole pystynyt siihen, mihin Jeesus kehottaa.

Perinteisesti kristinuskossa on ymmärretty niin, että Jumala vaikuttaa ihmiseen kahdella tavalla: toinen on laki eli vaatimus, toinen on evankeliumi eli armo. Mitä nämä sitten ovat? Mikä on se lain vaatimus ja mikä on se evankeliumi?

Jumalan tahto eli lain vaatimus kiteytyy vanhassa testamentissa kertomukseen Mooseksesta Siinain vuorella. Tämä kohtaaminen on edelleen juutalaisen uskonnon tärkeimpiä, ellei tärkein tapahtuma: Jumala eli Jahve valitsee omaisuuskansansa, tekee sen kanssa liiton ja vastauksena tähän armoon kansa sitoutuu noudattamaan Jumalan tahtoa. Me tunnemme tahdonilmaisun nimellä kymmenen käskyä. Juutalaisuuden lisäksi ne ovat siis tärkeitä myös kristinuskossa. Ne kertovat ytimekkäästi sen, kuinka ihmisen tulee elää suhteessa Jumalaan ja suhteessa toiseen ihmiseen.

Uudessa testamentissa kiteytys jatkuu: Matteuksen evankeliumissa Jeesus sanoo, että koko laki ja profeetat eli vanhan testamentin tärkeimmät opetukset nojaavat kahden käskyn varassa: ihmisen tulee rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseä. Rakkauden kaksoiskäsky.

Jos siis kristinuskon sanomaa lähestytään tämän lain ja evankeliumin jaon kautta, lähimmäisenrakkaus on se lain vaatimus. Se vaatii ihmistä toimimaan kuin Jumala: täydellisesti, virheettömästi, loputtomasti toista rakastaen ja tälle parasta ajatellen.

Kukaan ei pysty siihen. Kukaan ei voi täyttää lain vaatimusta.

Lähimmäisenrakkaus ei siis ole mikään kristinuskon soft-versio. Se on lain vaatimuksen eli eettisen vaatimuksen maksimi, jonka toteuttamiseen ihminen jo luomisessa kutsutaan, mutta joka on mahdoton.

Mutta silti meitä kutsutaan. Meillä on järki ja omatunto, joiden avulla meidän tulee pyrkiä elämässämme tekemään sellaisia eettisiä ratkaisuja, että ne ajaisivat läheisen ihmisen, sen vaikean ihmisen ja kaikkien ympärillä olevien ihmisten etua ja oikeuksia.

Raamatussa on lisäksi valtavasti erilaisia aika-, tilanne- ja kulttuurisidonnaisia ohjeita laidasta laitaan, ja niidenkin tarkoitus on ollut omassa yhteydessään ajaa samaa, lähimmäisenrakkauden ja yhteisen hyvän asiaa. Me emme kuitenkaan voi tukeutua yksinomaan niihin, koska ensinnäkin ne ovat keskenään usein ristiriitaisia ja toiseksi tilanteet, ihmiset ja käsitykset hyvästä ja pahasta muuttuvat elävässä elämässä. Tässä eettisessä kilvoituksessamme meidän on aina pyrittävä palaamaan tähän yleisen tason periaatteeseen, joka kestää aikojen halki ja jossa on ilmoitettu koko lain vaatimus: kuinka kohtelen tässä ja tässä tilanteessa lähimmäistäni niin, että rakastaisin häntä täydellisesti?

Ajattelen, että hyvä esimerkki tästä on koronan tuoma poikkeustila: joudumme yhtäkkiä uudessa tilanteessa miettimään, kuinka suojelen lähimmäistä itseltäni ja kuinka hän voisi suojella minua. Ei sitä Raamatussa kerrota, kyllä meidän pitää itse hoksata maskit ja muut.

Toinen, isompi asia, jonka haluan nostaa esimerkiksi, on käsitys sukupuolesta ja parisuhteesta ja niiden takana käsitys ihmisestä. Käsityksemme näistä asioista on muuttunut halki aikojen, uudenlainen tieto on korvannut vanhaa. Tuskin kukaan enää ajattelee niin kuin muutama vuosikymmen sitten, että homoseksuaalisuus on rikos tai sairaus. Ennen ei siis ollut pelkästään kunnollista. Tuollainen ajattelu tuntuu nyt lähinnä irvokkaalta.

Itse olen kulkenut näiden asioiden pohtimisessa pitkän tien enkä ole aina ajatellut niin kuin nyt ajattelen. Mutta tänään haluan todeta, että lähimmäisenrakkauden mukaista on lopettaa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kaikenlainen diskriminointi, varsinkin kirkossa. Edelleen sellaista esiintyy valitettavan paljon, sitä on meidän asenteissamme ja meidän rakenteissamme. Erityisesti seurakunnan tulee olla turvallinen tila myös muille kuin minun kaltaiselleni valtavirran edustajalle. Tiedän, että tähän isoon teemaan liittyy erilaisia ajattelutapoja ja tiedän, että kukaan ei pahuuttaan ajattele eriävällä tavalla. Siksi on tärkeä säilyttää toisia kunnioittava keskusteluyhteys ja eri tavalla ajattelevien kanssa pohtia, mitä lähimmäisenrakkauden toteuttaminen tässä maailmassa ja tässä kysymyksessä tarkoittaa.

Se etiikasta ja kehotuksesta täydelliseen rakastamiseen. On tärkeää muistaa, että meille annettu hyvä sanoma ei tyhjene kehotukseen olla täydellisiä. Silloin se olisi varsinainen epätoivon viesti ja me jäisimme puristuksiin vaatimusten alle.

Hän itse, joka on täydellinen ja meidät täydellisesti tuntee, armahtaa meitä omalla rakkaudellaan, kun meistä ei ole rakkauden vaativaa lakia täyttämään. Me teemme syntiä, kun emme rakasta, mutta hän rakastaa meitä ja hänessä me olemme täydellisiä. Siksi kristinuskossa on aina kyse ensisijaisesti siitä rakkaudesta, jolla meitä rakastetaan ja vasta sen jälkeen siitä rakkaudesta, jota me yritämme heijastaa muihin.

Ennen oli niin kunnollista, että ennen yhtään vaatimusta Jumala ensin rakasti meitä. Kristus kuoli puolestamme. Sen jälkeen meidän kunnollisuutemme on ollut vähän niin ja näin, mutta Jumalan rakkaus on ja pysyy. Jeesuksen sanoja mukaillen se on kuin aurinko, jonka taivaallinen Isä antaa nousta niin hyville kuin pahoille (ja jopa meille tänään, vastoin kaikkia ennustuksia).

Nelikymppisen kokemuksella uskallan nyt kehottaa: eläkää ihmisiksi, rakastakaa toisianne, eläkää Jumalan rakkauden alla.