Viisauden koodit

Posted on 23 elokuun, 2018

Tuossa it-ammattilaisen kanssa keskustelin lounaalla koodaamisesta ja teologin ajatus lähti laukalle. Saattoi johtua myös siitä, että olin nauttinut alle tukevan annoksen erästä Ihmeellinen matkakirja -nimistä kirjauutuutta.

Näinä aikoina hänellä, joka ymmärrtää koodia ja osaa sitä tuottaa, on oleva pääsy digitalisoituneen maailmamme viisauden lähteelle. Hän rötköttää riippumatossa subtrooppisessa ilmastossa, takoo koodia ja peittää tilipäivän leveää hymyään hienon läppärinsä taakse. Hänellä on tiedon avaimet, muilla on käyttöä avaimille. Hänet revitään koulun penkiltä töihin, koska maailma nyt vain tarvitsee Koodia.

Keskiajalla tiedon avaimet olivat luostareissa, sääntökunnilla, papistolla ja filosofeilla (jotka usein olivat yksiä ja samoja tyyppejä). Heillä oli pääsy viisauden lähteille: Pyhiin Kirjoituksiin ja Aristoteleen kuolemattomiin teoksiin. Silloinkin maailma tarvitsi koodeja ja niiden tulkitsijoita. Silloinkin pääsy oli vain harvoilla ja valituilla.

Jäin miettimään viisauden koodeja, yksilön tärkeyttä ja tiedon ja vallan suhdetta. Jos keskiajan oppineet olisivat menneet lakkoon ja sulkeneet kaiken viisauden ikuisesti luostarin muurien sisälle, olisivat seuraukset läntisen maailman kehittymiselle olleet arvaamattoman suuret. Jos kaikki maailman koodarit menisivät nyt lakkoon, olisi maailma kriisissä. Edes kybersotaa ei voisi käydä, vaan pitäisi tapella fyysis-manuaalisesti.

Määrittyykö yksilön tärkeys sen mukaan, mikä tiedollinen ja henkinen tarve yhteisöllä milloinkin on ja kuinka potentiaalinen yksilö on sitä täyttämään? Onko tieto siis valtaa? Tieto tosin muuttuu, samoin yhteisön tarpeet, niin muodoin myös yksilön positio yhteisöjen valtastruktuureissa. Mutta oikeat koodit ovat silti valtaa.

Toisaalta rinnakkain elää nytkin monia koodeja, pyhyyksiä ja valta-asetelmia. Osin ne kilpailevat keskenään, osin täydentävät toisiaan. Pidän itse edelleen Raamattua ja Aristoteleen Nikomakhoksen etiikkaa viisauden lähteinä, mikä tietysti saattaa olla yhteydessä pappeuteeni. Toisaalta pidän myös koodareita viisaina ja olen heistä riippuvainen. Sitten on kaikkea muutakin neroutta, nousten ties mistä lähteistä. Piirtäjätyttöni ammentaa jo nyt jostain syvästä ja kirkkaasta, jonka itse olen aina ohittanut, noin esimerkkinä mainitakseni.

Jälkimodernina ihmisenä toivoisin kanssaihmisiltäni relativistista ja avointa suhtautumistapaa erilaisiin viisauden muotoihin. Kapeuspäissään ihminen rynnistää sopulin lailla yhdelle lähteelle ja kadottaa horisontistaan yhdeksän muuta. Teknis-rationaalisen maailmanselitysihanteen rinnalla usein unohdetaan Homeroksen runot, Jeesuksen opetukset tai antiikin filosofien perusteelliset pohdinnat. Renessanssinero Da Vincistäkin tulee ensimmäisenä mieleen vain koodia(!) käsittelevä trilleri.

Kapeakatseisuus on tylsää ja fundamentalistista. Emme sitä paitsi tiedä, minkä viisauden lähteellä seuraavaksi kauhotaan.